![]() |
|
>
|
Projektin aikana (1.4.2008 - 30.10.2010) toteutettavat toimenpiteet voidaan jakaa viiteen kokonaisuuteen:
Tarkennettuna eri kokonaisuuksissa toteutettavat toimenpiteet ovat seuraavat: 1. Nivelvaiheyhteistyön ja tiedonsiirron kehittäminen Maahanmuuttajataustaiselle nuorelle nivelvaihe toiselle asteelle on usein pidempi kuin valtaväestöön kuuluvalla, sillä siihen saattaa liittyä perusopetuksen ja toisen asteen välisen siirtymävaiheen lisäksi useita muitakin nivelvaiheita nuoren edetessä toiselle asteelle esimerkiksi valmistavien koulutusten kautta. Hankkeen toimenpiteenä kartoitetaan ja identifioidaan eri koulutusten väliset nivelvaiheet ja kehitetään tarvittavia ohjaus- ja tukitoimia maahanmuuttajanuorten tueksi heidän siirtyessään koulutusmuodosta toiseen. Lisäksi hankkeessa kehitetään eri toimijoiden välisen nivelvaiheyhteistyön toimintamuotoja ja -verkostoja sekä tiedonsiirron käytäntöjä ja toimintatapoja. 2. Olemassa olevien koulutusten ja oppilaitosten henkilöstön osaamisen kehittäminen Hankkeessa kartoitetaan olemassa oleviin koulutuksiin liittyvät kehittämistarpeet eri organisaatioissa. Koulutusten sisältöjen kehittämisessä hyödynnetään aiemmin muualla (esim. aiemmat ESR- ja EQUAL-projektit) kehitettyjä hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja sekä hankkeen toteuttaja- ja yhteistyöverkoston osaamista. Koulutusten ja oppilaitosten henkilökunnan osaamisen kehittämiseksi tarjotaan oppilaitosten opetus- ja oppilashuoltohenkilöstölle uusia työkaluja oman toiminnan kehittämiseksi esimerkiksi järjestämällä koulutuksia ja workshopeja. 3. Uusien ohjaus- ja tukitoimien kehittäminen, kokeilu ja käyttöönotto Hankkeen toimenpiteenä kehitetään, kokeillaan ja otetaan käyttöön uusia ohjaus- ja tukitoimia sekä toimintamuotoja. Tällaisia ovat esimerkiksi maahanmuuttajatyöhön erikoistuneen nivelvaiheopon toimintamalli, ryhmämuotoiset ohjausmallit, yksilö- ja uraohjauksen uudet toimintamallit, vanhempien tukemiseen liittyvät toimintamallit jne. 4. Yhteistyömuotojen ja -verkostojen kehittäminen Hankkeessa luodaan uusia yhteistyömuotoja ja kehitetään jo olemassa olevia (esim. nivelvaiheyhteistyön toteuttamiseen liittyvät moniammatilliset verkostot, oppilaitosten verkostot sekä oppilaitosten, maahanmuuttajajärjestöjen ja maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden vanhempien väliset yhteistyöverkostot). Yhteistyömuotojen kehittämisen yhteydessä sovitaan myös eri toimijoiden vastuista sekä kehitetään erilaisia seurantajärjestelmiä toiminnan tuloksellisuuden, jatkokehittämisen ja jatkuvuuden takaamiseksi. 5. Hankkeessa kehitettyjen hyvien käytäntöjen mallintaminen, tuotteistaminen, juurruttaminen ja levittäminen Hankkeessa kehitetyt hyvät käytännöt mallinnetaan ja tuotteistetaan (esim. erilaiset prosessien ja hyvien käytäntöjen kuvaukset). Syntyneet tuotteet levitetään valtakunnallisesti käyttäen hyväksi erilaisia kanavia (esim. internet, julkaisut, seminaarit). Tulosten juurruttamiseksi hankkeen toiminta on sidottu osaksi toteuttajaorganisaatioiden muuta kehittämis- ja strategiatyötä. Keskeisessä roolissa on toteuttajaorganisaatioiden ja keskeisten yhteistyökumppanien sitouttaminen hankkeen tavoitteisiin ja tulosten levittämiseen alusta saakka.
|
![]() |
|