www


viiva

> etusivu
> koulutustakuumalli
> koulutuspolku
> vaikuttavuus
> toimenpide-ehdotukset

> materiaalipankki

viiva

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Matti Mäkelä
puh. 044 9073 166
matti.makela@turkuai.fi




Vaikuttavuus

Hankkeiden vaikuttavuutta voi mitata monilla eri tavoin. Mittareita voivat olla esimerkiksi palveluiden laadun parantuminen, toiminnan tehostuminen sekä hyvien käytäntöjen juurtuminen ja leviäminen. Maahanmuuttajanuorten VaSkooli -hanke on kyennyt tuottamaan positiivisia vaikutuksia kaikilla edellä mainituilla alueilla.

Monet hankkeessa kehitetyistä hyvistä käytännöistä ovat juurtuneet joko kehittäjäorganisaatioihinsa tai alueellisiin verkostoihin, ja VaSkooli-mallia ollaan kokeilemassa myös Oulussa. Eri organisaatioiden palvelut ovat myös parantuneet, mistä kertovat esimerkiksi laskeneet keskeyttämisluvut ja maahanmuuttajanuorten parempi sijoittuminen toisen asteen koulutuksiin. Oppilaitosten ja yhteiskunnan näkökulmasta tämä tuottaa syrjäytymisen vähenemisen ja koulutustakuun paremman toteutumisen vuoksi selvää säästöä. Kohderyhmän osalta vaikuttavuus näkyy mahdollisuutena päästä eteenpäin koulutuspolulla ja elämässä.

Vaikuttavuus

Kaavio pdf-muodossa

Vaikuttavia lukuja eri oppilaitoksista 2010

Maahanmuuttajanuorten koulutusten kehittämiseen panostaminen on näkynyt nopeasti eri oppilaitoksissa:

Turun ammatti-instituutti

  • yhteishaussa valituista opiskelijoista vieraskielisiä: 7,4 % (2009: 6,0 %)
  • valmistavan koulutuksen opiskelijoista kielikokeen läpäisi 75,0 % (2008: 35 %)
  • toiselle asteelle tai ammattikorkeakouluun sijoittui 66,7 % valmistavan koulutuksen opiskelijoista (2008: 32 %)
  • valmistavan koulutuksen opiskelijoista sijoittui koulutukseen tai työelämään 84,7 %
  • perustutkintoa suorittavien vieraskielisten opiskelijoiden keskeyttämisprosentti on lähes puolittunut vuoden 2006 jälkeen

Turun kaupungin opetustoimi ja Turun normaalikoulu

  • lukion aloittaneista vieraskielisiä 5,6 % (2009: 4,5 %)

Turun kristillinen opisto

  • maahanmuuttajakoulutuksissa keskeyttäneitä 10,6 % (2008:26,7 %)
  • negatiivisia keskeyttämisiä maahanmuuttajakoulutuksissa 2,2 % (2008: 3,3 %)

Salon seudun koulutuskuntayhtymä

  • yhteishaussa valituista opiskelijoista vieraskielisiä: 3,6 % (2009: 2,5 %)
  • valmistavan koulutuksen opiskelijoista kielikokeen läpäisi 90 %
  • toiselle asteelle tai ammattikorkeakouluun sijoittui 70 % valmistavan koulutuksen opiskelijoista
  • valmistavan koulutuksen opiskelijoista sijoittui koulutukseen tai työelämään 100 %
  • perustutkintoa suorittavien vieraskielisten opiskelijoiden keskeyttämisprosentti on pienentynyt, lukuvuonna 2009-2010 negatiivisia keskeyttämisiä oli 2,7 %

www